Tervetuloa oppimaan uutta Training for trainers – webinaareista! Neljän webinaarin aikana innostutaan, opitaan ja jaetaan kokemuksia nuorisotyöstä sekä Suomessa että Belgiassa.
Webinaarit on suunnattu kaikille, jotka kaipaavat vinkkejä toiminnan käynnistämiseen, ohjaamiseen ja osallistamiseen. Aiheet sopivat erittäin hyvin esimerkiksi nuorisoseurojen luottamushenkilöille, vapaaehtoisille ohjaajille tai työntekijöille.
Kevään aikana järjestetään neljä webinaaria, joista saa käytännön vinkkien lisäksi tietoa toiminnan kehittämisestä. Webinaarit järjestetään klo 18-20, jotta kaikilla olisi mahdollisuus osallistua töiden ja opiskeluiden puitteissa.
Webinaarit pidetään englanniksi, mutta tulkkausta tehdään tarvittaessa, joten sujuva englanninkielentaito ei ole edellytys osallistumiselle. Webinaarien alustajina toimii sekä toimihenkilöitä että vapaaehtoisia nuorisotyön organisaatioista.
Webinaarin sisältöihin ja alustajiin voit tutustua Tapahtumakalenterissa sekä osoitteessa trainingfortrainers.nuorisoseurat.fi.
Training for trainers on youth culture – hanke on Erasmus+ -rahoitteinen pienimuotoinen kumppanuushanke, jonka toimenpiteinä olemme kouluttaneet nuoria kouluttajia sekä ohjaajia molemmissa organisaatioissa. Lisäksi järjestämme yhteisoppimiseen liittyvän webinaarisarjan kaikille organisaation toiminnassa mukana oleville.
Lisätietoja:
Sini Korhonen
Projektikoordinaattori / Training for trainers on youth culture
sini.korhonen@nuorisoseurat.fi
p. 050 342 2054