Category Archives for "Palkinnot"

Vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinto PMK Track Festille

Pieksämäellä järjestettävä nuorten festivaali PMK Track Fest on palkittu vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teko -palkinnolla. Nuori Kulttuuri myöntää palkinnon vuosittain innostavasta teosta kulttuurisen nuorisotyön toimialalla.

PMK Track Festissä esitellään katukulttuurin eri muotoja ja taustoja, mikä luo rikkaan ja monipuolisen kulttuurielämyksen. Festivaali on avoin ja ilmainen kaikille, ja sen monimuotoisuus edistää kulttuurien välistä ymmärrystä ja vuoropuhelua. Festivaali on onnistunut luomaan ainutlaatuisen kohtaamispaikan nuorille sekä tarjoamaan monipuolisia kulttuurisia elämyksiä osallistujilleen.

”Aivan mahtavaa, että saadaan tällaista tunnustusta. On todella kiitollinen olo, että tehdystä työstä palkitaan,” iloitsee PMK Track Festin ja Pieksämäen Dynamo-projektin työryhmän jäsen Mika Teppanainen.

Tapahtuma on kehitetty Suomen Nuorisoseurojen hallinnoimassa ja Etelä-Savon ELY –keskuksen rahoittamassa Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeessa.

”Koko tapahtumakonsepti on nuorten luoma. Työryhmän nuoret ovat selvittäneet, mitä paikalliset nuoret tarvitsevat ja tapahtuma on tehty sen perusteella”, kertoo Suomen Nuorisoseurojen Nuoret Etelä-Savon dynamoina –hankkeen projektipäällikkö Nazia Asif.

PMK Track Fest ei ole pelkkä katsojille suunnattu tapahtuma, vaan se tarjoaa monia mahdollisuuksia osallistumiseen ja aktiiviseen toimintaan. Tapahtumassa on järjestetty erilaisia workshoppeja, joissa osallistujat ovat voineet mm. tehdä katutaidetta tai tanssia. Nuoret pääsevät tapahtumassa kokeilemaan ja kehittämään omia taitojaan, mikä antaa mahdollisuuden uusiin harrastuksiin tai jopa ammatillisiin polkuihin.

”Uskon, että paikallinen nuoriso arvostaa, että tällaista tarjotaan. Panostamme aina sataprosenttisesti nuoriin”, Teppanainen toteaa.

Track Fest luo nuorille tilaisuuden tavata samanhenkisiä ihmisiä ja luoda uusia ystävyyssuhteita. Festivaali tarjoaa myös mahdollisuuksia verkostoitumiseen ja yhteistyöhön muiden katukulttuuria harrastavien nuorten ja ohjaajien kanssa. Tämä edistää yhteisöllisyyttä ja tukee nuorten sosiaalista hyvinvointia.

”Olen saanut toiminnasta todella paljon. Saan olla loistavan tiimin kanssa tekemisissä ja samalla kehittää monipuolisesti omia taitoja”, Teppanainen avaa.

PMK Track Festin valinnalla vuoden 2022 Kulttuurisen nuorisotyön teoksi halutaan kiinnittää huomiota nuorten omaan aktiivisuuteen ja vaikutukseen omaan elinympäristön kehittämisessä myös pienemmällä paikkakunnalla.

Digistagen suosituimmaksi valittiin Viialan Pyryn Show Teamin nykytanssiryhmä Nuput esityksellään Kohma

Nykytanssiryhmä Nuppujen esitys Kohma on valittu Digistagen suosituimmaksi teokseksi. Ryhmälle luovutettiin kiertopalkinto Nuori Kulttuuri Festivaalin LIVE-lähetyksessä lauantaina 27.5.

Digistagen suosituin palkinto jaetaan huhtikuussa Nuori Kulttuuri Digistagella eniten ääniä saaneelle teokselle. Digistage on verkkosivupohjainen virtuaalinen esiintymisalusta, johon kootaan kulttuuria ja taidetta harrastavien nuorten videomuotoisia esityksiä.

”Ryhmä on ollut todella otettu suosiosta, joka on saatu Digistagen myötä. Innostus on ollut aivan käsinkosketeltavaa. Palkinnon saaminen on huikea päätös tälle projektille”, iloitsee teoksen koreografi Satu Järvinen.

Kohma on monitaiteinen nykytanssiteos, joka tutkii suhdetta maailmaan, luontoon ja nuoriin kohdistuvaan odotuksiin. Teos nostaa esiin sanomattoman ja antaa tilaa herkkyydelle, epävarmuudelle ja leikille.

Innoituksen teokselle on antanut tarve nostaa nuorten oma ääni kuuluviin. Esitys käsittelee kiusaamista, yksin jäämistä ja erilaisia paineita, joita nuoriin kohdistuu, mutta myös nuorten välistä ystävyyttä, kannattelua ja yhteistä iloa. Esitys on koostettu improvisoidun ja nuorten omista liikkeistä, ajatuksista ja teksteistä nousevan materiaalin kautta.

”Kaikki, mikä esityksessä näkyy, on noussut nuorten omasta elämästä. Nuoret ovat heittäytyneet prosessiin todella rohkeasti ja avoimesti”, Järvinen kertoo.

Viialan Pyryn Show Teamin nykytanssiryhmä Nuppuihin kuuluu seitsemän 13–15-vuotiasta nuorta. Ryhmän harrastustoiminta on paikallista matalan kynnyksen tanssitoimintaa, johon kuka tahansa on tervetullut sellaisena kuin on.

Kohma on katsottavissa osoitteessa: https://digistage.nuorikulttuuri.fi/teos/kohma/

Koreografia: Satu Järvinen
Valot: Henna Maijala
Kuvaus: Viialan Pyryn Show Team
Editointi: Satu Järvinen
Kotipaikkakunta Akaa
Musiikit: Sarah Palu: Alkuääni, Tuuletar: Kohma

Digisteagen suosituin palkinto jaetaan huhtikuussa Nuori Kulttuuri Digistagella eniten ääniä saaneelle teokselle. Kiertopalkinnon nimi on Nebula. Edellisvuoden kiertopalkinnon saaja oli lohjalainen bändi Safetybox.

Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinto Satu Olkkoselle

Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon teatteritaiteen tohtori Satu Olkkoselle. Palkinnon arvo on kaksi tuhatta euroa ja se luovutettiin lauantaina 27.5. Kuopion Nuori Kulttuuri Festivaalin LIVE-lähetyksessä.

”Satu Olkkosen väsymätön työskentely kotiseutunsa lasten ja nuorten esittävän taiteen toiminnan puolesta sekä lasten ja nuorten kulttuurin tarpeellisuuden sanoittaminen valtakunnallisesti on erittäin poikkeuksellista”, kertoo palkinnon perusteluista Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström.

Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon tavoitteena on nostaa työn arvostusta ja tekemistä. Kulttuurisessa nuorisotyössä nuori pääsee turvallisesti taiteen avulla tutkimaan itsessään erilaisia puolia, kasvamaan osaksi yhteisöä ja saa kannustusta omaehtoiselle tekemiselleen.

”Kulttuurinen nuorisotyö tarvitsee puolestapuhujia, joiden eturintamassa Olkkonen on jo usealla vuosikymmenellä taistellut. Olkkosen määrittävinä teeseinä ovat olleet lasten ja nuorten hyvinvointi ja osallisuuden oikeus”, Weckström kertoo.

Väitöskirjassaan Olkkonen on korostanut esittävän taiteen olevan yhteiskunnallinen tehtävä. Hän toteuttaa tätä itse omassa työssään lasten ja nuorten parissa jokainen päivä.

”Työtä ja tehtävää on paljon, rakenteet ja kehityssuunnat ovat välillä ei-toivottuja. Todellisuudentajun rinnalla on vähintään yhtä tärkeää lietsoa mahdollisuudentajua, olivat ajat kuinka hankalia tahansa. Otan tämän tunnustuksen mukaani niihin hetkiin” Olkkonen totesi juhlapuheessaan.

Suomen Nuorisoseurat myöntää Kulttuurisen nuorisotyön palkinnon vuosittain. Palkinto voidaan myöntää mille tahansa kulttuurisen nuorisotyön toimijalle, ilmiölle tai tapahtumalle. Palkinto perustettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna. Palkinnon arvo on 2000 euroa.

Jorma Rantakömi on Vuoden Hermanni

Kuvasa Jorma Rantakömi, vuoden hermanni 2023

Keuruulainen maanviljeijä Jorma Rantakömi on valittu vuoden 2023 Vuoden Hermanniksi. Hermannit ovat Suomen Nuorisoseurojen senioreita, joiden yhdyssiteenä on kansallinen H-Kilta. Suomen Nuorisoseurojen myöntämä valtakunnallinen tunnustus jaettiin lauantaina 15.4.2023 H-kiltapäivien yhteydessä Eurajoella.

”Kuulehan sie vänskä. Jos sie tarttet oikein hyvää miestä, niin tässä siulle olisi sellainen”. Näin Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa alikersantti Antero Rokka esitteli itsensä esimiehelleen, ja tiesi mistä puhui. Rokka oli sotatöissä lievästi sanottuna hyvä. Samanlainen tunne tulee, kun ajatellaan vuoden Hermanniksi valittua Jorma Rantakömiä Keuruun Pihlajaveden kylästä. Jorma Rantakömi, 76, on elinikäinen nuorisoseuralainen ja samalla myös vapaaehtoistyössä lähes kaikessa, mitä kotikonnuilla on eteen tullut.

Jo pojasta nuorisoseuraan kasvanut Rantakömi on toiminut Keski-Suomen Nuorisoseurojen Liiton ja Kalevan Nuorten piirin johtokunnissa, Keski-Suomen H-killan puheenjohtajana ja valtakunnallisen H-killan hallituksessa. Hän on kytkenyt nuorisoseuran ja kylätoiminnan yhteen ja ollut mukana mitä moninaisimmissa toimissa kansantanssista hirsirakentamiseen. Esimerkkinä vaikkapa Pihlajaveden erämaakirkon paanukaton uusiminen ja monet muut erityisesti hirsityöhön liittyvät projektit, joissa Rantakömin työpanos on ollut korvaamaton.

Maanviljelijä Jorma Rantakömi kuuluu siihen vapaaehtoistyöntekijöiden joukkoon, joka ei pidä meteliä itsestään, vaan antaa töittensä puhua puolestaan. Kun Keuruulla järjestetään jotain, missä tarvitaan talkoolaisia tai nuorten tukijoita, sieltä löytyy Rantakömin Jorma.

Hermanni ja Hermanska ovat ansioituneille nuorisoseuralaisille myönnettäviä arvonimiä, joita on myönnetty vuodesta 1966 alkaen. Nuorisoseurajärjestön ensimmäiseksi Hermanniksi kutsuttiin tasavallan presidentti Urho Kekkonen ja Hermanskaksi rouva Sylvi Kekkonen.Vuoden Hermannin tai Hermanskan Suomen Nuorisoseurojen hallitus valitsee vuosittain arvonimen saaneista henkilöistä.

Teksti: Heikki Tuomi-Nikula
Kuva: Elina Weckström

Vuoden nuorisoseuralaisen Timo Hartikaisen sydän sykkii kylän nuorisoseurantalolle

Kuvassa vuoden nuorisoseuralainen Tiomo Hartikainen ja puheenjohtaja Elina Weckström

Vuoden nuorisoseuralainen Timo Hartikainen on paljasjalkainen hammaslahtelainen Pohjois-Karjalasta. Hän sai tänä keväänä myös Pohjois-Karjalan Vuoden nuorisoseuralainen -tunnustuksen. ”Kyllä nämä olivat molemmat täydellisiä yllätyksiä, ja vielä tuplapotti. Ensimmäinen ajatus oli, että onkohan tämä mennyt aivan oikein”, Timo naurahtaa ja jatkaa: ”jotenkin kuvittelin, ettei näitä saa muista kuin järjestötoiminnassa tehdystä työtä”.  Tunnustuksen luovutti Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström viime sunnuntaina Lipinlahdella, Nurmeksessa.

Timo Hartikaisen panos Hammaslahden nuorisoseurantalon kunnostuksessa on vertaansa vailla: hän on seuran puheenjohtajana organisoinut, hakenut rahoitusta, tehnyt sopimuksia ja myös mittavan määrän talkootunteja saadakseen talon uuteen kukoistukseen. 

”Kymmenisen vuotta sitten minut pyydettiin mukaan johtokuntaan, ja siitä lähtien olen ollut joko puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Talo oli tuolloin melko huonossa kunnossa, mutta johtokunnassa oli vahva tahtotila; talo täytyy pelastaa. Ja siitä se lähti”, Timo muistelee. 

Timo Hartikainen on toisen polven nuorisoseuralainen, sillä hänen isänsä Toivo Hartikainen toimi aktiivisesti 1970-luvulta alkaen Hammaslahden Nuorisoseurassa. ”Isä oli mukana johtokunnassa, sai joitain ansiomerkkejäkin ja oli mukana tuolloin kunnostamassa taloa. Hänellä on siis vahva nuorisoseuratausta. Itse en tuolloin ollut kuin mukana joissain talkoissa ja totta kai kävin talolla nuorten diskoissa.” 

Timo Hartikainen sai tänä keväänä myös Pohjois-Karjalan vuoden nuorisoseuralainen -tunnustuksen.

Talo seisoo kylän keskeisellä paikalla  

Timo Hartikainen ei paljon puhu itsestään, mutta kun keskustelu siirtyy takaisin nuorisoseurantaloon, hän innostuu kertomaan lisää. Ja mikä on kertoessa; onhan talo ainoa suurempi tila kylällä, mitä voi vuokrata ja missä on aktiivista toimintaa viikon jokaisena päivänä. Ja sijaintikin mitä parhain: aivan keskellä kylää, mäen päällä. Viikolla talossa toimii MLL:n perhekahvila, sydänyhdistyksen sisäcurling ja toisen järjestön boccia. Lisäksi on myös 4H-yhdistyksen ja helluntaiseurakunnan kerhot sekä erilaisia jumppia. Talolla on myös 4H-yhdistyksen toimisto. 

Kun Timo aloitti johtokunnassa, talon ensimmäinen remontti oli ulkoseinien korjaus. ”Talo oli ränsistyneen näköinen, sillä edellisen kerran ulkoseinät oli maalattu 70-luvulla. Päätettiin, että nyt on korkea aika tehdä remontti, kun talon katto on kuitenkin vielä hyvä. Silloin syntyi koko johtokunnassa ajatus, että talo pelastetaan ja säilytetään”, Timo sanoo. 

Sen jälkeen on tehty paljon talon hyväksi: ulkokatto maalattu ja ikkunat kunnostettu, vessat remontoitu esteettömiksi, sisävalaistus vaihdettu led-valoiksi, kellarissa oleva sauna korjattu perusteellisesti, hankittu äänentoistojärjestelmä, videotykki ja valkokangas, sadevesi- ja salaojajärjestelmät uusittu ja rakennettu invaluiska pääovelle ja jätekatos pihalle. Sekä paljon muuta. Lista on hengästyttävän pitkä. Viimeisin suurempi remontti oli lämmityksen muuttaminen öljylämmityksestä maalämpöön. 

”Olemme hakeneet aktiivisesti erilaisia avustuksia ja rahoituksia, ja saaneetkin mukavasti myönteisiä päätöksiä. Niiden turvin olemme voineet toteuttaa talon kunnostustöitä. Sellainenkin tuli eteen kuin Olvi-säätiön avustus, jonka kautta saimme hankittua jumppavälineitä ikäihmisille sekä ilmakiekkopelin nuorille. Ja vakuutusyhtiö lahjoitti talolle sydäniskurin”, Timo jatkaa listaa. 

Verkostoituminen tuo laajempaa toimintaa 

Timo Hartikaisen mielestä parasta nuorisoseurassa on yhteinen tahtotila; ei tarvitse tehdä yksin, vaan kaikki tukevat ja auttavat. Lisäksi hänen mielestään keskeinen asia heidän kylällään on yhteinen, usean paikallisen järjestön verkosto. 

”Verkostoituminen kannattaa ja suosittelen sitä lämpimästi. Saadaan enemmän aikaiseksi yhdessä. Meillä on esimerkiksi kylällä jokavuotinen talvitapahtuma, jossa on mukana yli kymmenen järjestöä. Urheiluseuralla on päävastuu, mutta jakamalla vastuuta saadaan paljon monipuolisempaa ja laajempaa toimintaa. Ja puuhaa riitti tänäkin vuonna: oli sekä sisällä että ulkona temppurataa, ongintaa, arpajaisia, piirakkapajaa, pulkkamäkeä, rusettiluistelua, askartelua, moottorikelkka-ajelua, hiihtokoulua ja sisäpelejä sekä tietysti tarjolla myös makkaraa, lettuja, hernekeittoa ja kahvion herkkuja”, Timo luettelee. 

Vapaaehtoistoiminta ja talkootyö ovat nuorisoseuratyön selkäranka. Ne ovat merkittävässä roolissa jokaisessa nuorisoseurassa. Vuoden nuorisoseuralaisen nimitys annetaan pyyteettömästä työstä nuorisoseuratoiminnan hyväksi. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. 

Pääkuvassa Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström, joka luovutti vuoden nuorisoseuralainen tunnustuksen Timo Hartikaiselle viime sunnuntaina Lipinlahdella, Nurmeksessa. Kuva: Jussi Salmi

Nuorisoseurapäivän juhlassa palkittiin Mallusjoen Nuorisoseura ja Timo Hartikainen Hammaslahden Nuorisoseurasta 

Kuvassa vuoden tunnustusten saajat: Mallusjoen Nuorisoseura ja Timo Hartikainen sekä nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström.

Suomen Nuorisoseurat palkitsi Mallusjoen Nuorisoseuran vuoden nuorisoseurana ja hammaslahtelaisen Timo Hartikaisen vuoden nuorisoseuralaisena tänään valtakunnallisessa Nuorisoseurapäivän juhlassa Lipinlahdella, Nurmeksessa. Viime vuoden nuorisoseuraksi valittu Lipinlahden Nuorisoseuran järjestämä juhla nuorisoseurantalo Tuohuspirtillä oli lämminhenkinen. Juhlassa esiintyivät muun muassa Lipinlahden Pelimannit ja tanssiryhmä Nurmeksen Sepot. Tunnustukset jakoi Suomen Nuorisoseurojen puheenjohtaja Elina Weckström

Mallusjoen Nuorisoseura on idearikas ja yhteisöllinen 

Vuoden nuorisoseuraksi valittu Mallusjoen Nuorisoseura on yli satavuotias seura Päijät-Hämeessä Orimattilassa. Seura toimii talkoovoimalla tuottaen laadukasta harrastustoimintaa kaikenikäisille, kulttuuria laidasta laitaan, perinteisiä tapahtumia ja kilpailuita sekä koko perheen retkiä. Tunnetuin kesätapahtuma on jo 90-luvun alusta järjestetty olut- ja musiikkifestivaali Takinkääntöviikko. Se sai jatkoa viime syksynä, kun seura ideoi ympärivuotisen Takkari-klubin, jossa Suomen kärkiartistit ovat tarjonneet musiikkielämyksiä lähes joka kerta loppuunmyydylle katsomolle. 

”Kyllähän tunnustus sai hyvinkin innostuneen vastaanoton meiltä kaikilta. Kieltämättä se tuntuu kivalta, vaikkakin loppupelissä sillä ei ollut väliä, valitaanko meidät vai ei, sillä tärkeintä kuitenkin on, että meillä on täällä hyvä porukka ja huippu meininki”, seuran puheenjohtaja Tom Martelin kertoo ensitunnelmista. Seurassa parasta onkin johtokunnan jäsenen Anni Kivisen mukaan yhdessä tekeminen, talkoohenki ja yhteisöllisyys. ” Olemme avoimia uusille erilaisille asioille ja uskallamme ottaa riskejä ja puskea kohti uutta ja katsoa, mitä sitten tuleman pitää. Usein tätä kautta syntyy hienoja juttuja”, Kivinen sanoo.  

Seuran historia ulottuu yli sadan vuoden päähän ja on pitänyt sisällään monipuolisesti kaikenlaista toimintaa eri ikäluokille jo usean sukupolven ajan. Mallusjoen Näyttämö on toiminut yli 40 vuoden ajan, kuten myös toinen esiintyvä ryhmä Mallusjoen Kansantanssijat sekä Mallusjoen Miesvoimistelujoukkue. Vuonna 2017 perustettiin kansanmusiikkivivahteinen sekakuoro Mallusjoen Pikkaraiset. Lisäksi on suositut sirkusryhmät eri-ikäisille lapsille, sählyä ja liikkakerho. 

Vuosittain jaettava Vuoden Nuorisoseura -tunnustus annetaan Nuorisoseuralle, joka aktiivisella toiminnallaan kokoaa ihmiset tärkeän tekemisen äärelle ja harrastuksen pariin luoden ympärilleen yhteisöllisyyttä, yhdenvertaisuutta ja tekemisen riemua. Vuoden Nuorisoseuran valitsee Suomen Nuorisoseurojen hallitus ja valinnassa huomioidaan Facebookissa järjestetty kannatusäänestys. 

Vuoden nuorisoseuralaisen Timo Hartikaisen sydämen asiana nuorisoseurantalo 

Vuoden nuorisoseuralaiseksi valittu Timo Hartikainen on paljasjalkainen hammaslahtelainen Pohjois-Karjalasta. Hän sai tänä keväänä myös Pohjois-Karjalan Vuoden nuorisoseuralainen -tunnustuksen. ”Kyllä nämä olivat molemmat täydellisiä yllätyksiä, ja vielä tuplapotti. Ensimmäinen ajatus oli, että onkohan tämä mennyt aivan oikein”, Timo Hartikainen naurahtaa ja jatkaa: ”jotenkin kuvittelin, ettei näitä saa muista kuin järjestötoiminnassa tehdystä työtä”.  

Timo Hartikaisen panos Hammaslahden nuorisoseuratalon kunnostuksessa on vertaansa vailla: hän on seuran puheenjohtajana organisoinut, hakenut rahoitusta, tehnyt sopimuksia ja myös mittavan määrän talkootunteja saadakseen talon uuteen kukoistukseen. 

Timo Hartikaisen kymmenen johtokuntavuoden aikana on korjattu ulkoseinät, maalattu ulkokatto, kunnostettu ikkunat, remontoitu vessat ja sisäänkäynti esteettömiksi, vaihdettu sisävalaistus led-valoiksi, hankittu äänentoistojärjestelmä, videotykki ja valkokangas, uusittu sadevesi- ja salaojajärjestelmät ja viimeisimmäksi siirrytty öljylämmityksestä maalämpöön.  

Talo tarjoaakin nyt hyvät puitteet niin nuorisoseuralle kuin muillekin kylän toimijoille. Sen sijaan, että vuoden nuorisoseuralainen toisi itseään esille, hän nauttii siitä, että kunnostettu talo on aktiivisessa käytössä. 

Vapaaehtoistoiminta ja talkootyö ovat nuorisoseuratyön selkäranka. Ne ovat merkittävässä roolissa jokaisessa nuorisoseurassa. Vuoden nuorisoseuralaisen nimitys annetaan pyyteettömästä työstä nuorisoseuratoiminnan hyväksi. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 2016. 

Molemmista vuoden tunnustusten saajista julkaistaan ensi viikolla erikseen laajemmat jutut kotisivujemme uutisissa: tiistaina 28.3. Mallusjoen Nuorisoseurasta ja keskiviikkona 29.3. vuoden nuorisoseuralaisesta Timo Hartikaisesta.

Kuva: Jussi Salmi   

Lisätietoja:  
Pääsihteeri Annina Laaksonen 
puh. 040 726 7450, annina.laaksonen@nuorisoseurat.fi