Kategoria: Tapahtumat

  • Lasten ja nuorten kansantanssiryhmät ihastuttivat Tanssirallissa

    Lasten ja nuorten kansantanssiryhmät ihastuttivat Tanssirallissa

    Lasten ja nuorten Tanssiralli -kansantanssikatselmus järjestettiin osana kansantanssifestivaali Pispalan Sottiisia 10.-14.6.2026. Tanssiralliin osallistui 21 ryhmää ja yhteensä noin 253 lasta ja nuorta eri puolilta Suomea.

    Tanssirallin tarkoituksena on aktivoida kansantanssiryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Raadeissa olivat tänä vuonna Hanna Poikela, Tomi Ihanus, Jenna-Riikka Mäkinen, Emma Kantelinen, Peppiina Helin sekä Siina Toimela.

    Kaveritaidot ja eheät kokonaisuudet tekivät vaikutuksen

    13-vuotiaiden ja sitä nuorempien ryhmien lapset hurmasivat raadin kaveritaidoillaan, vauhdilla ja yhteisellä ilollaan. Raati kannustaa luomaan esityksiä lasten ehdoilla, jolloin syntyy lapsiryhmän näköisiä ja lasten taitoihin sopivia esityksiä. Laulu, kehorytmit ja leikki ovat kivaa tekemistä itse ryhmälle ja mielenkiintoista katsottavaa yleisölle.

    14-16-vuotiaiden esityksissä raatilaisia ilahdutti huolellinen paneutuminen esityskokonaisuuksiin ja halu tehdä eheitä teoksia. Tarinallisten kokonaisuuksien rinnalla nähtiin puhtaasti tanssillisista lähtökohdista ponnistavia teoksia, erityisesti karjalainen tanssityyli ja estetiikka olivat vahvasti esillä tänä vuonna.

    Kansantanssi on kiinnostavaa, muuttuvaa ja ajassa elävää. ”Suhtautukaa mielenkiinnolla omista lähtökohdista käsin, tehkää kuten haluatte, pysykää avoimin mielin ja inspiroitukaa siitä mikä teidän mielestänne on ihanaa. Ei tarvitse toteuttaa kansantanssia jonain tiettynä ulkopuolelta määriteltynä muotona. Nuorilla on oikeus ja vapaus tehdä oma tulkinta siitä, mitä kansantanssi tänä päivänä on”, raatilaiset kannustavat.

    Sarjanimeämiset

    Jokainen ryhmä sai raadilta suullisen palautteen sekä vertaispalautetta toisilta osallistujilta. Näiden lisäksi raati laati yleispalautteen sekä myöhemmin ryhmille lähetettävän kirjallisen palautteen. Tanssiralliin osallistuvat ryhmät saivat halutessaan raadilta sarjanimeämisen rauta-, pronssi-, hopea- tai kultasarjaan.

    10-vuotiaat ja nuoremmat

    Kiehiset, Siepakat: Kaunista kuviossa tanssimista taitavasti kaverien kanssa. Pronssi. 

    Tanhutatit, Lahden Tanhuujat: Näyttävää leikittelyä ja vauhtia lasten ehdoin. Kulta.

    Pyörre, Nuorisoseura Vilikas: Ihanasti yhdessä leikkimistä, liikkumista ja laulamista! Ei sarjanimeämistä

    13-vuotiaat ja nuoremmat 

    PikkuOttoset I, Kaustisen Nuorisoseura: Tyylillisesti selkeää perinneherkuttelua. Kulta 

    Himpulat, Lahden Tanhuujat: Askelikkojen iloa, yhdessä liitäen. Hopea 

    JunioriOttoset II, Kaustisen Nuorisoseura: Yhteistä luovuutta ja riemua kunnianhimoisessa kokonaisuudessa. Kulta 

    Säpäkkäät, Siepakat: Tyylikästä lajitaidottelua koko ryhmältä. Hopea 

    Kiikku, Nuorisoseura Vilikas: Ilmavaa ja levittynyttä tanssia taianomaisella tarinalla. Pronssi 

    Kipehnet, Siepakat: Yhdessä tunnelmointia kauniissa esityksessä. Pronssi 

    Loiste, Oulaisten Nuorisoseura: Tasaista ja varmaa meininkiä, johon kaikki otettu mukaan. Ei sarjanimeämistä 

    Sointu, Aitomäen Nuorisoseura: Esiintyjien innostus ja ideat sytyttivät roolityöskentelyn, MUU. Ei sarjanimeämistä 

    16-vuotiaat ja nuoremmat 

    Huipakat, Lahden Tanhuujat: Rytmisesti raikas taidonnäyte. Pronssi

    Ralli, Nuorisoseura Vilikas: Kepeä ja kimmoisa kokonaisuus, jota esiintymisen ilo kannatteli. Hopea

    Ropina, Oulunsalon Nuorisoseura: Vahvaa kehollista ilmaisua mukaansa tempaavassa nukkemaailmassa. Hopea

    Motoran Ripakat, Motora: Vahvaa karjalaisen liikekielen ilotulitusta sekä tanssin että musiikin keinoin. Kulta

    Savissa, Aitomäen Nuorisoseura: Teemaan sitoutunut kokonaisuus. Rauta

    Midit, Matit ja Maijat: Tyylikäs toteutus karjalaisen liikekielen tutustumiseen. Pronssi

    Kansulit, Siilinjärven kansantanssijat: Kantaaottavaa kansantanssitaidetta ajankohtaisesta aiheesta. Hopea

    Kopse, Nuorisoseura Rajan nuoret: Esiintyjien lämpö hehkui yleisöön. Pronssi

    Kunniamaininnat

    Tanhutatit – Nostattava tunnelma niin katsomossa kuin lavallakin.

    Pyörre – Laulun ja leikin voimaa! Ryhmä ja opettaja täyttivät asettamansa tavoitteet ryhmälle sopivalla kokonaisuudella.

    PikkuOttoset I – Antti J. Saari Parempaa päälle -biisi ja ryhmien musiikkien sovitukset.

    JunioriOttoset II – Lauluyhtye Ranskikset upeasta laulamisen ja tanssijuuden yhdistämisestä pienempien sisarusten tukena. 

    Kiikku – Tanssiva viulisti Saaga.

    Kiehiset – Kaverista huolehtimisesta ja yhteishengestä.

    Savissa, Sointu ja Maiju Laurila – Tanssijoiden osallistaminen esityskokonaisuuden valmistamiseen.

    Kopse – Tanssijoiden musikaalisen osaamisen mukaan ottaminen.

    Motoran Ripakat ja Rälläkkä – Ylpeää oman perinteen ammentamista.

    Esitysten kuvat ladattavissa

    Tanssiralli -konserttien valokuvat löytyvät Nuorisoseurojen kuvapankista. Kuvat ovat ryhmien vapaassa käytössä kunhan kuvaajan nimi mainitaan aina kuvan yhteydessä.

    Tanssiralli 1 -konsertin kuvat

    Tanssiralli 2 -konsertin kuvat

    Tanssiralli 3 -konsertin kuvat

    Artikkelikuva: Ville Kurki

  • Kesän 2026 nuorisoseuratapahtumia Itä-Suomessa

    Kesän 2026 nuorisoseuratapahtumia Itä-Suomessa

    Itä-Suomessa kesää rikastuttavat jälleen lukuisat nuorisoseurojen tapahtumat ja kesäteatterit. Tähän on koottu meille ilmoitettuja tapahtumia. 
    Vau, mikä kattaus!

    Ihanaa, aurinkoista ja tapahtumarikasta kesää kaikille nuorisoseuralaisille!

    Nuorisoseura Motora

    Motoran ryhmiä nähdään niin Pispalan Sottiisissa kuin Kihauksessakin!

    Pispalan Sottiisi 11.-14.6.26

    To 11.6. 
    klo 19 Herkkutori, Sampolan juhlasali – Vinhakat ja Säpäkät
    klo 20 Väre: vakka-konsertti, Sampolan juhlasali – Ripakat, Säpäkät, Vinhakat, Riehakat, Lupsakat, Lepposat

    Pe 12.6. 
    klo 10 ”Väre” kansantanssia kaupungilla, Laikunlava – Ripakat, Säpäkät, Vinhakat, Riehakat, Lupsakat, Lepposat

    Su 14.6. 
    klo 13.30 Anna tanssin koskettaa – Pispalan Sottiisin pääjuhla, Pyynikin urheilukenttä

    Kihaus, Rääkkylä 11.7.26

    Klo 15 Motora – kansantanssin riemu, Tsaiju – Riehakat ja Vinhakat

    Tervetuloa nauttimaan!

    Höljäkän Nuorisoseura (ja Lipinlahden Nuorisoseura)

    Akkalan-Jouhkolan Nuorisoseura

    Koveron Nuorisoseura

    Tulossa:
    Kesäkirppari ja kahvio
    22.6-2.8.2026
    Akkalan-Jouhkolan nuorisoseurantalolla
    Akkalantie 35, Tohmajärvi
    Auki klo 11-16 joka päivä

    Tulossa kesätapahtumia:

    13.6. Suomalaisen saunanpäivä

    6.7. Runon ja suven päivä

    2.8. Kyläkirkko

    Haurangin Nuorisoseura

    Maarianvaaran Nuorisoseura

    Hirvilahden Nuorisoseura

    Säyneisen Nuorisoseura

    Säviän Nuorisoseura

    Screenshot

    Vehmasmäen Nuorisoseura

    Haminalahden Nuorisoseura

    Screenshot

  • Nuorten teatteriryhmiä Turusta Kittilään – Ramppikuume tuo kahdeksan esitystä Mikkeliin huhtikuussa 

    Nuorten teatteriryhmiä Turusta Kittilään – Ramppikuume tuo kahdeksan esitystä Mikkeliin huhtikuussa 

    Valtakunnallisen nuorten teatteritapahtuma Ramppikuumeen katselmusesitykset vuodelle 2026 on valittu. Tapahtuma järjestetään 24.–26.4.2026 Mikkelissä Paukkulan kampusalueella, ja se kokoaa yhteen nuoria teatterintekijöitä eri puolilta Suomea. 

    Katselmukseen valitut esitykset edustavat laajasti nuorten teatterin kirjoa. Mukana on monia nuorten itse kirjoittamia ja työryhmissä kehittämiä teoksia. Valinnat teki nuorista koostunut RamppiRaati. 

    Tänä vuonna katselmukseen valitut ryhmät saapuvat Mikkeliin Turusta, Tampereelta, Kittilästä, Kuopiosta, Oulusta ja Rovaniemeltä. 

    Ramppikuume 2026 katselmukseen valitut esitykset 

    • Laiva ja Lena (työryhmä) – Turku 
    • Mistä kuulet totuutesi? (työryhmä) – Tampere 
    • Toinen tähti oikealla, ennen aamua – Kittilän Nuorisoteatteri, Kittilä 
    • Pikku prinssi – Tähti teatteri, Tampere 
    • Köyhää kansaa – TeatteriTorstai, Kuopio 
    • Varokaa, hengenvaara! – Kaaoskansa, Oulu 
    • Lemminkäinen – Tampereen poikateatteri Sällit, Tampere 
    • MATKA METUVERSUMIIN – Leimut / Teatteri Säije, Rovaniemi 

    Ramppikuume tarjoaa nuorille mahdollisuuden esiintyä valtakunnallisessa tapahtumassa, nähdä muiden nuorten esityksiä ja osallistua koulutuspajoihin. Esityksistä annetaan myös palautetta alan ammattilaisten muodostaman raadin toimesta. Katselmusraadin muodostavat, Mikko Penttilä, Sanna Saarela ja Esko Korpelainen. 

    Tapahtuma toimii tärkeänä kohtaamispaikkana nuorille teatterinharrastajille ja samalla kulttuurisen nuorisotyön toimijoille ympäri Suomen. 

  • Hae mukaan lasten ja nuorten teatteritapahtuma SPOTTIIN

    Hae mukaan lasten ja nuorten teatteritapahtuma SPOTTIIN

    SPOTTI -lasten ja nuorten teatteripäivät järjestetään 4.–5.4.2026 osana Riihimäen kaupungin pääsiäishulinaa. SPOTTI kokoaa yhteen teatterista innostuneet lapset ja nuoret kaikkialta Suomesta. Viikonlopun aikana lasten ja nuorten teatteriryhmät saavat esiintyä, tavata toisiaan ja kokea yhdessä teatterin taikaa. 

    Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki lasten- ja nuorten teatteriryhmät. Ryhmät voivat osallistua tapahtumaan hakemalla mukaan ohjelmistoon omalla esityksellä, tai ilmoittautumalla mukaan ilman esitystä. Tapahtuman osallistumismaksuun kuuluu koulumajoitus, oheisohjelma ja ruokailut sekä ohjelmistoon valituille ryhmille myös raadin palaute. Tapahtumaan osallistuvat ryhmät voivat lisäksi ostaa esityksiin lippuja edullisella ennakkohinnalla. 

    Tapahtuman ohjelmistohaku on avoinna 8.2. asti. Ohjelmistovalinnat tehdään helmikuun aikana. Tapahtumaan ilman esitystä osallistuvien ilmoittautumisaika on 1.2.–28.2. 

    Tutustu SPOTIN hakuinfoihin tarkemmin tästä linkistä ja hae ryhmäsi kanssa mukaan tekemään unohtumatonta teatteriviikonloppua! 

    Suomen Harrastajateatteriliitto on järjestänyt SPOTTI -lasten ja nuorten teatteripäiviä jo vuodesta 1979 saakka kahden tai kolmen vuoden välein. Viimeksi tapahtuma on järjestetty keväällä 2024. SPOTTI -tapahtumaa järjestävät yhteistyössä Suomen Harrastajateatteriliitto, Riihimäen kaupunki, Riihimäen Nuorisoteatteri ja Riihimäen Teatteri. Tänä vuonna tapahtumassa on mukana myös ensimmäistä kertaa Suomen Nuorisoseurat.

  • Folkin eturivin tekijät ja uudet äänet juhlistavat Folklandian 30-vuotisjuhlaristeilyä 

    Folkin eturivin tekijät ja uudet äänet juhlistavat Folklandian 30-vuotisjuhlaristeilyä 

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään 9.–10.1.2026 Baltic Princess -laivalla. Folklandia juhlii 30-vuotista taivaltaan upealla ja monipuolisella ohjelmalla: mukana on 107 kotimaista ja kansainvälistä artistia ja ryhmää, jotka tarjoavat risteilyvieraille vuorokauden mittaisen, sykkivän ja ainutlaatuisen folk-elämyksen. 

    Folklandian 30-vuotisjuhlavuotta juhlistaa vaikuttava joukko kansanmusiikin kärkinimiä ja nousevia tähtiä. Yleisön villitsee kansainvälisesti tunnettu suomalaisyhtye Frigg ja energistä viulufolkia laivalle tuo Polenta. 

    Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni juhlistavat Eino Leinon runouden satavuotisjuhlavuotta konsertilla, jossa klassikkorunot kuten NocturneElegia ja Lapin kesä saavat uuden elämän akustisten soitinten ja kansanmusiikin sävyissä. Mukana ovat Timo Rautiainen ja Tapio Liinoja, joiden tulkinnat syventävät runojen voimaa ja näyttämöllisyyttä. 

    Herkkyyttä ja nykypäivän sointia laivalle tuo Maija Pokela, jonka kantele- ja lauluilmaisu luovat intiimejä ja tarinallisia hetkiä. Kansainvälistä sävyä juhlaristeilylle tuovat ruotsalainen rohkeita ja rivoja lauluja esittävä Våtmark sekä norjalainen Sturle Dagsland, jonka musiikissa pohjoisen melankolia, kokeellisuus ja mystiset äänimaisemat kohtaavat. 

    Perinteitä ja uusia ilmaisumuotoja yhdistelevä irlantilais-suomalainen Cuigear liikkuu rohkeasti rajapinnoilla. Pohjoiseurooppalaista soundia täydentävät virolainen Estlager Trio sekä legendaarinen suomalais-ruotsalainen Nordik Tree -trio. Monipuolista artistikattausta täydentävät lisäksi muun muassa HUIPPU, hakosalo_huohino, Johanna Juhola & Oona Sinkko, Slack Bird sekä Hostikka. 

    Folklandialla nähdään lähes 50 kansantanssiryhmää eri puolilta Suomea. Tanssipuolen kohokohtiin kuuluu Nuuttijuhlat, joka tuo lavalle riehakkaan ja yhteisöllisen tulkinnan länsisuomalaisesta nuuttiperinteestä. Vuoden 2026 uutuutena esitellään yleisön pukukilpailu, jossa kannustetaan heittäytymään nuutin hengessä. Kokonaisuuden taiteellisesta toteutuksesta vastaa tanssin, musiikin ja visuaalisten taiteiden ammattilaisista koostuva, monisukupolvinen taidekollektiivi Raakaa Tradia

    KAnsanTAnssiJAmikollektiivi Kataja tuo paritanssin riemun kaikkien ulottuville, ja Kontrakollektiivi esittelee BRO-ryhmän uuden teoksen Tila, jossa tanssijat ja muusikot tutkivat liikkeen ja tilan vuoropuhelua kansantanssin perinteestä ammentaen. 

    Eläköön Folk! -gaala palkitsee alan tekijät 

    Folklandialla järjestettävä Eläköön Folk! -gaala jakaa merkittävimmät kansanmusiikin ja kansantanssin tunnustukset alan ansioituneimmille tekijöille. Palkinnot myöntävät Suomen Nuorisoseurat, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus sekä Folklandian taustajärjestäjät. Gaalassa julkistetaan muun muassa Vuoden kansanmusiikkilevy, Vuoden tanssiteko, Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye sekä Vuoden Wäinö. 

    Folklandian järjestää Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä kymmenien kotimaisten ja pohjoismaisten toimijoiden kanssa. 

    Lisätiedot

    Miikka Huisko 
    Tuottaja 
    puh. 044 786 8898 
    miikka.huisko@nuorisoseurat.fi 

    Henni Välimaa 
    Tapahtumien ja Nuori Kulttuurin johtaja
    puh. 044 902 9690 
    henni.valimaa@nuorisoseurat.fi 

  • Folklandian 30-vuotisjuhlaristeilyllä yli sata kansanmusiikin ja -tanssin eturivin tekijää sekä ruohonjuuritason huippua 

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia järjestetään 9.–10.1.2026 Baltic Princess -laivalla. Laiva on jälleen lastattu folkin kirkkaimmilla tähdillä sekä uuden sukupolven tekijöillä – mukana on 107 kotimaista ja kansainvälistä artistia ja ryhmää. Parille tuhannelle risteilyvieraalle on luvassa koko vuorokauden sykkivä ja ainutlaatuinen folk-kokemus. 

    Kansanmusiikin huiput ja uudet äänet Folklandialla 

    Folklandian 30-vuotisjuhlavuotta juhlistaa monipuolinen joukko kansanmusiikin kärkinimiä ja nousevia tähtiä. Yleisön villitsee Frigg, jonka rehevä ote ja pohjoissavolainen huumori yhdistävät tarinankerronnan ja kansanmusiikin uudella tavalla. Kansainvälisesti tunnettu suomalaisyhtye Polenta tuo laivalle puolestaan energisen ja virtuoottisen viulufolkinsa. 

    Antti Heikkinen & Nyhtöpelimanni juhlistavat Eino Leinon runouden satavuotisjuhlavuotta konsertilla, jossa klassikot kuten Nocturne, Elegia ja Lapin kesä saavat uuden elämän akustisten soitinten ja kansanmusiikin väreissä. Mukana ovat Timo Rautiainen ja Tapio Liinoja, joiden tulkinnat syventävät runojen voimaa ja näyttämöllisyyttä.  

    Herkkyyttä ja nykypäivän sointia laivalle tuo Maija Pokela, jonka kantele- ja lauluilmaisu luovat intiimejä, ajassa liikkuvia tarinallisia hetkiä. 

    Våtmark Ruotsista ja Sturle Dagsland Norjasta tuovat risteilylle kansainvälistä sävyä – pohjoisen melankoliaa, kokeellista folkia ja mystisiä äänimaisemia. Irlantilais-suomalainen Cuigear jatkaa perinteiden ja uuden ilmaisun rajapinnoilla, ja energistä pohjoiseurooppalaista soundia täydentävät Estlager Trio virosta ja legendaarinen suomalais-ruotsalainen trio Nordik tree

    Monipuolista kattausta täydentävät myös mm. HUIPPU, hakosalo_huohino, Johanna Juhola & Oona Sinkko, Pekko Käppi ja Maria Kalaniemi, Slack Bird sekä Hostikka

    Kansantanssi liikuttaa ja yllättää 

    Folklandialla nähdään lähes 50 kansantanssiryhmää. Tanssipuolen kohokohtiin kuuluu Nuuttijuhlat, joka tuo lavalle länsisuomalaisen nuuttiperinteen riehakkaan tulkinnan. Vuoden 2026 uutuus on yleisön pukukilpailu, jossa kannustetaan heittäytymään nuutin hengessä. Kokonaisuuden taiteellisesta toteutuksesta vastaa Raakaa Tradia, joka yhdistää tanssia, musiikkia ja visuaalisuutta kokemuksellisesti. 

    KAnsanTAnssiJAmikollektiivi Kataja tuo paritanssin riemun kaikkien saataville ympäri laivaa kiertävällä pop-up jamittelupisteellä, jossa kuka tahansa voi heittäytyä tanssin vietäväksi. Kontrakollektiivi esittelee BRO-ryhmän uuden teoksen Tila, jossa tanssijat ja muusikot tutkivat liikkeen ja tilan vuoropuhelua kansantanssin perinteestä ammentaen. 

    Eläköön Folk! -gaala palkitsee alan tekijät 

    Folklandialla järjestettävä Eläköön Folk! -gaala jakaa merkittävimmät kansanmusiikin ja kansantanssin tunnustukset alan ansioituneimmille tekijöille. Palkinnot myöntävät Suomen Nuorisoseurat, Kansanmusiikin ja Kansantanssin Edistämiskeskus sekä Folklandian taustajärjestäjät. Gaalassa julkistetaan muun muassa Vuoden kansanmusiikkilevy, Vuoden tanssiteko, Pispalan Sottiisin vuoden kansantanssiyhtye sekä Vuoden Wäinö. 

    Tutustu ohjelmaan ja osta lippusi Folklandialle ennen kuin ne loppuvat!

    Lisätiedot:

    Miikka Huisko, tuottaja
    Suomen Nuorisoseurat
    miikka.huisko@nuorisoseurat.fi, puh. 044 786 8898.

  • Nuori Kulttuuri Festivaali kiertää keväällä viisi kaupunkia – nuoret pääosassa taiteen tekemisessä 

    Nuori Kulttuuri Festivaali kiertää keväällä viisi kaupunkia – nuoret pääosassa taiteen tekemisessä 

    Vuoden 2026 Nuori Kulttuuri Festivaali on nuorten oma valtakunnallinen taidetapahtuma, joka antaa lavan ja tilan nuorille harrastajille ympäri Suomen. Kevään aikana festivaali levittäytyy viiteen kaupunkiin, joissa nuoret pääsevät esittämään, kokemaan ja tekemään taidetta omannäköisellään tavalla. 

    Festivaalikaupungit keväällä 2026: 

    • Vaasa 17.–18.4. 
    • Sodankylä 9.5. 
    • Savonlinna 23.5. 
    • Vantaa 23.5. 
    • Lahti 30.5. 

    Festivaaleilla nähdään ja koetaan nuorten luovuutta monessa muodossa: musiikkia, teatteria, tanssia, sirkusta, kuvataidetta, audiovisuaalisia teoksia ja uusien taidemuotojen yhdistelmiä. Jokaisessa kaupungissa rakennetaan oma kokonaisuutensa paikallisten nuorten ja taidetoimijoiden näkemyksellä. 

    Monissa kaupungeissa tapahtumat suunnittelevat ja toteuttavat nuoret itse. He toimivat tuottajina, esiintyjinä ja tapahtumatekijöinä, saaden samalla kokemusta taiteen tekemisestä, tuotannosta ja yhteisöllisestä työstä. 

    ”Haluamme, että nuoret pääsevät vaikuttamaan siihen, millaisia tapahtumia heille järjestetään. Tämä on sukupolvi, joka luo uutta kulttuuria rohkeasti ja omista lähtökohdistaan,” kertoo kulttuurisen nuorisotyön suunnittelija Johanna Hurme. 

    Vuoden 2026 festivaalivuosi on myös Nuori Kulttuuri -toiminnan nykyisen strategiakauden päätösvuosi ja kuuden vuoden mittaisen kehitystyön huipennus. Tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta taiteen ja kulttuurin parissa sekä juurruttaa parhaat toimintamallit osaksi valtakunnallista kulttuurisen nuorisotyön kenttää. 

    Lue lisää ja seuraa kevään tapahtumien rakentumista osoitteessa nuorikulttuuri.fi/festivaali/

    Suomen Nuorisoseurat hallinnoi Nuori Kulttuuri -toimintaa.

  • Nuorisoseuralaisten pikkujoulut Joensuussa

    Nuorisoseuralaisten pikkujoulut Joensuussa

    ETKOT
    Aika: ke 3.12.2025 klo 17 alkaen
    Paikka: Nuorisoseurojen Joensuun aluetoimisto, Siltakatu 14 B 18

    Ohjelma etkot: pikkujoulutarjoilu (glögiä, pipareita, joulutorttuja), yhdessä oloa ja jouluista tunnelmaa. Nuorisoseurajäsenille maksuton.

    Tarjoilujen varaamiseksi ilmoittauduthan etkoille ennakkoon tästä.

    JUHLAT
    Jatkamme aluetoimistolta yhdessä kaupunginteatterille nauttimaan Nuorisoseura Motoran Kolmen teoksen illasta. 

    Aika ke 3.12.2025 klo 19
    Paikka: Joensuun kaupunginteatteri, Rantakatu 20

    Teatteriin liput omakustanteiset, nuorisoseuralaiset jäsenetuhintaan – kysy lisätietoa Katrilta (katri.makisalo@nuorisoseurat.fi / 050-439 8833 ) ja osta lippusi ajoissa!

    Lisätietoa sekä liput lippu.fi-sivuilta

    JATKOT
    Oman maun mukaan!

    Lämpimästi tervetuloa!

  • Nuorisoseura Motoran Kolmen teoksen ilta Joensuun kaupunginteatterissa

    Nuorisoseura Motoran Kolmen teoksen ilta Joensuun kaupunginteatterissa

    Tervetuloa seuraamaan Joensuun kaupunginteatterin Suurelle näyttämölle (Rantakatu 20) Kolmen teoksen iltaa ti 2.12. klo 18 ja ke 3.12. klo 19.

    Luvassa ovat seuraavat teokset:

    Tanssiteos Ritavuori (kansantanssiryhmä Vinhakat)

    Tanssiteos saattaa katsojat Suomen historian unohdetun tapahtuman vivahteikkaisiin käänteisiin ja synkkiin tunnelmiin. Teos tarkastelee itsenäisen Suomen ainoaa ministeritason murhaa sekä siihen johtaneita syitä. Tarinaa kuljetetaan ministeri Ritavuoren yksityisen ja poliittisen elämän loppuvaiheiden kautta pohtien sankaruuden teemoja ja sen raadollisuutta.

    Koreografia, käsikirjoitus, ohjaus: Eveliina ja Mitja Pilke

    Taivaanrannan tarhassa (Pelmakat)

    Teoksessa ihminen kasvaa isoksi, pahaksi, hyväksi ja katalaksi sekä muovautuu osaksi yhteisöä, jossa yhteyden ja erillisyyden kokemukset määrittävät tulevia tekoja. Tämä pienoistanssiteos 13 tanssijalle ja 120 metrille narua on kudelma pienen elämän suurista konflikteista, niissä otettavista rooleista ja kanssasäätelystä.

    Koreografia ja ohjaus: Emma Kantelinen

    Myrskyn tyttäret – Tanssiva tarina Kalevalasta (Säpäkät, Ripakat ja Lupsakat)

    Teos juhlistaa 190-vuotiasta Kalevalaa! Teoksen keskiössä ovat vahvat naishahmot – äidit ja tyttäret, ja luvassa on upeita uusia tanssillisia tulkintoja Kalevalan tapahtumista.

    Käsikirjoitus ja ohjaus: Maria Karhapää
    Koreografia ja ohjaus: Eveliina ja Mitja Pilke

    Teosten musiikillisesta tulkinnasta vastaa tuttuun tapaan Rälläkkä-yhtye. Ohjelman kesto on noin 1 h 45 min sisältäen väliajan.

    Lisätiedot ja lipunmyynti kaupunginteatterin sivuilta: https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/motora-kolmen-teoksen-ilta/

  • Nuorisoseurojen tapahtumat vahvistuvat uuden tapahtumajohtajan myötä

    Nuorisoseurojen tapahtumat vahvistuvat uuden tapahtumajohtajan myötä

    Suomen Nuorisoseurojen uudeksi tapahtumajohtajaksi on valittu Henni Välimaa, joka aloittaa tehtävässä 1.11. Hennin vastuulla tulee olemaan Nuorisoseurojen tapahtumatuotanto sekä Nuori Kulttuuri -toiminta.

    Hennillä on monipuolista kokemusta erilaisten tapahtumakokonaisuuksien johtamisesta, B2B-myynnistä, markkinoinnista, viestinnästä sekä esihenkilönä toimimisesta.

    ”Olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme Hennin porukkaan. Hän tuo järjestöön osaamista, jota kaipaamme ja tulevina vuosina tarvitsemme. Lisäksi hän pystyy omalla persoonallaan tukemaan tapahtumatuotannon tulevaa kehittämistä”, iloitsee pääsihteeri Sanna Airaksinen.

    Henni on innoissaan päästessään aloittamaan uudessa roolissaan. ”On suuri ilo ja kunnia aloittaa työt Suomen Nuorisoseuroilla tapahtumien ja kumppanuuksien parissa. Olen innoissani päästessäni muiden toimijoiden kanssa rakentamaan tapahtumia, jotka kokoavat yhteen eri-ikäisiä ihmisiä. Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tällä hetkellä tärkeää. Nuorisoseurat tekee arvokasta työtä kulttuurin ja harrastustoiminnan edistämiseksi ja tätä merkityksellistä työtä on hienoa päästä tekemään.”

    Tapahtumat ovat erittäin tärkeä osa Nuorisoseurojen toimintaa ja niiden asemaa halutaan tulevaisuudessa edelleen vahvistaa ja kehittää. Uudistuksia on luvassa jo ensi vuonna, jolloin Suomen Nuorisoseurojen valtakunnallisissa tapahtumissa on voimassa jäsenhinnat. Tampereella 10.-14.6.2026 järjestettävä Pispalan Sottiisi on ensimmäinen tapahtuma, jossa uudet hinnat ovat käytössä. Jäsenhinnat julkistetaan vuoden alussa.

    Lisätiedot: pääsihteeri Sanna Airaksinen, puh. 040 350 8913, sanna.airaksinen@nuorisoseurat.fi