Jäsenpalvelut
Aluetoimistot ovat olemassa paikallisia seuroja varten ja tarjoavat seuroille erilaisia jäsenpalveluja.
Tutustu jäsenpalveluihin ja hyödynnä palveluita oman seurasi käyttöön!
Seurakäynnit ovat seuroille maksuttomia, niiden tarkoituksena on sekä tukea että antaa vinkkejä seuran toimintaan ja jäsenten aktivoimiseksi. Seurakäyntejä tehdään ympäri vuoden. Seurakäyntien aiheet voivat vaihdella seuran toiveiden mukaan, esimerkiksi harrastustoiminnan aloittamisesta avustushakemuksiin tai vaikkapa jäsenrekisterin käyttökoulutukseen.
Aluefoorumeissa tutustutaan muihin alueen nuorisoseuroihin ja nuorisoseuratoimijoihin, tarkoitus on näin saada verkostoja ja vertaistukea. Tapaamisissa voidaan keskustella sillä hetkellä osallistujille tärkeistä asioista. Tapaamisissa annetaan myös ajankohtaista tietoa nuorisoseura-asioista. Aluefoorumeita järjestetään sekä Itä-Suomen alueen yhteisinä että maakunnallisesti.
Itä-Suomen palvelualueen nuorisoseurojen aluefoorumi järjestetään Maarianvaarassa Kaavilla lokakuussa 2023.
Nuorisoseurat ovat luoneet jäsenseuroille viestinnän palvelulupauksen. Lupaamme jäsenyhdistyksillemme tukea ja neuvontaa, graafisen
ilmeen, viestinnän tukimateriaaleja, viestintämateriaalien tuottamista, koulutusta, tiedon levittämistä eri
kanavissa sekä kotisivut ja viestinnän ohjelmistoja jäsenetuhintaan. Tutustu tarkemmin viestinnän palvelulupaukseen ja materiaaleihin. Lisäksi seura voi hyödyntää graafikoiden palveluita, esimerkiksi tapahtumamainosten tekemiseen. Ota yhteyttä graafikko@nuorisoseurat.fi
Aluetoimisto mainostaa ja markkinoi paikallisseurojen tapahtumia ja toimintaa sosiaalisessa mediassa ja kuukausitiedotteissa. Muista ilmoittaa seurasi tapahtumat aluetoimistolle! Aluetoimiston voi merkitä Facebookissa ja Instagramissa seuran julkaisuihin ja lisätä rinnakkaisjärjestäjäksi tapahtumiin, jotta seuran tapahtumat ja ilmoitukset löytyvät helpommin.
Itä-Suomen uutiskirje
Nuorisoseurat Itä-Suomi julkaisee kuukausittain sähköisen uutiskirjeen, joka kokoaa yhteen ajankohtaiset asiat niin alueellisesti kuin valtakunnallisestikin. Myös seurat voivat lähettää tiedotteita sähköiseen uutiskirjeeseen, joka ilmestyy aina kuun loppupuolella (poislukien heinäkuu).
Tilaa uutiskirje tästä
Suomen nuorisoseurojen uutiskirjeiden rekisteriseloste
Nuorisoseuralehti
Nuorisoseuralehti on järjestön jäsenlehti, joka ilmestyy 4 kertaa vuodessa. Voit lähettää juttuehdotuksia osoitteeseen toimitus@nuorisoseurat.fi. Lue Nuorisoseuralehti verkossa.
Valtakunnalliset Nuorisoseuratiedotteet
Voit tilata itsellesi sähköpostiin myös Nuorisoseurapostin, joka on tarkoitettu kaikille nuorisoseurojen aktiiveille. Tilattavissa myös Tanssin ja Teatterin uutiskirjeet. Tutustu uutiskirjeisiin.
Seuralainen - Pohjois-Karjalan jäsenlehti
Pohjois-Karjalan jäsenlehteä julkaistaan vuosittain. Pääset alta lehden pdf-versioon
Ohjaajat ovat tärkeä osa harrastustoimintaa ja Nuorisoseuroissa halutaankin pitää ohjaajista huota. Ohjaajahuolto aluetoimistossa koostuu ohjaajille suunnatuista tapahtumista, koulutuksista, virikemateriaalista ja tuesta.
Nuorisoseurojen työkalupakista löydät pohjia, oppaita, aineistoja ja vinkkejä järjestö- ja ohjaustyöhön nuorisoseuroissa.
Nuorisoseurojen jäsenenä saat lisäksi monia muita palveluita, etuja ja opastusta. Tutustu Suomen Nuorisoseurat ry:n jäsenpalvelut ja -edut sivustoon!.