Ylä-Savon H-Kilta

Nuorisoseuratoimintaa tukevat seniorit ovat järjestäytyneet maakunnallisiin Hermanni-kiltoihin, jotka koostuvat Hermanni- tai Hermanska –arvonimen saajista. Arvonimen myöntää Suomen Nuorisoseurojen hallitus. H-killat tukevat maakunnallista nuorisoseuratoimintaa toiminnallisesti ja taloudellisesti ja järjestävät jäsenistönsä keskuudessa omaa kulttuuritoimintaa. Arvonimen voi saada yli 50-vuotias nuorisoseuratoimintaa merkittävästi vaikuttanut ihminen tai toimintaa merkittävästi tukenut sidosryhmien edustaja.
 
Ylä-Savon H-killan toiminta on aktiivista ja moninaista. Jäseniä H-killassa on 140 ja he luovat omalla toiminnallaan yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen meininkiä varttuneimmille nuorisoseuralaisille.

Ylä-Savon H-kilta osallistuu sekä muiden järjestämiin tapahtumiin, että järjestää itse tapahtumia jäsenistölleen. Esimerkkeinä vuoden 2022 toiminnasta osallistuminen Iisalmen Talvipäiville, valtakunnallisille H-kiltapäiville ja Maakuntajuhliin. H-kilta järjestää myös kokouksia ja muun muassa kesäretken ja pikkujoulun teemalla ”maakunnat kohtaavat”. Lisäksi H-kilta tukee Ylä-Savon nuorisoseurojen liiton toimintaa taloudellisesti hankkimalla H-arvoja ja tukemalla nuorisoseurojen harrastus- ja kulttuuritoimintaa. H-kilta voi jakaa aktiiviselle nuorelle nuorisoseuralaiselle H-killan kannustusstipendin.

H-kiltatoimikunta 2022

Pekka Taattola, puheenjohtaja

p. 0400 659 618

pekka.taattola@pp.inet.fi

Irma Nousiainen, varapuheenjohtaja

p. 040 531 5900

irma.nousiainen2@gmail.com

Risto Nousiainen

p. 040 574 477

nousiainenristo2@gmail.com

Kaarina Korhonen

p. 0400 172 763

kaarinakorhonen1@hotmail.com


Matti Kinnunen

p. 0400 276 606

Pirjo Tuovinen

p. 050 367 9120

pirjo.a.tuovinen@gmail.com

Leena Juntunen

p. 0400 373 904

lettu49@hotmail.com

Pekka Ahonen

p. 050 527 1511

Pentti Juntunen

p. 050 304 6520

maijeli42@hotmail.com