Vuoden nuoreksi nuorisoseuralaiseksi on valittu Katherine Ulich ja Emma Vuohtoniemi

Ensimmäistä kertaa jaettu Vuoden nuori nuorisoseuralainen -tunnustus annettiin kahdelle henkilölle: Katherine Ulichille ja Emma Vuohtoniemelle. Tunnustus jaetaan alle 29-vuotiaalle, joka on osallistunut aktiivisesti ja sitoutuneesti toimintaan paikallisesti tai valtakunnallisesti. Katherina ja Emma palkittiin Nuorisoseurapäivän juhlassa 23.3.

Katherinen positiivinen asenne näkyy kaikessa, mitä hän tekee

Katherine on aktiivinen nuorisoseuralainen, joka on harrastanut intohimoisesti kansantanssia jo 14 vuoden ajan. Harrastus alkoi 2-vuotiaana sodankyläläisessä Jutaringissä ja jatkuu tällä hetkellä rovaniemeläisessä Siepakoissa. Harva viettää aktiivisesti ja yhtäjakoisesti saman harrastuksen parissa yhtä pitkän ajan.

Katherine on jakanut huikeaa tanssiosaamistaan esimerkiksi talkoolaisena kansantanssitapahtuma Kalenoissa sekä Mikkelissä kesällä 2023 pidetyn nuorisovaihdon aikana. Vaihdon aikana hän ohjasi ja opetti kansantanssia ja kertoi nuorisoseuralaisuudesta. Esimerkillään hän näytti, mitä kaikkea hienoa se käytännössä on.

Katherine on käyttänyt lappilaisuuttaan voimavarana, ja aina pitänyt Lappia ja aitoa lappilaista elämänasennetta esillä. Hän ei ole antanut pitkien etäisyyksien tai vähäisten harrastajamäärien haitata nuorisoseuralaisuuttaan eikä kansantanssijuuttaan.

Katherine toimii Nuorisoseuroissa aktiivisesti myös muussa toiminnassa. Hän on ollut mukana Nuoret Vaikuttajat -ohjelmassa osallistujana vuoden 2022 alusta. Katherine on osoittanut erinomaista osallisuutta, sitoutumista ja aktiivisuutta toimintaa kohtaan. Hän edistää ryhmähenkeä ja on mukana täydellä, kultaisella sydämellään.

Katherine on toiminut myös chat-moderaattorina ja keskustelufasilitaattorina kultturialan tapahtumissa osoittaen erinomaista kulttuurituntemusta- ja osallistumista. Hän on haastattellut alan ammattilaisia kulttuuri- ja taideharrastamisen vaikutuksista lasten ja nuorten hyvinvointiin, ideoinut keskusteluja, rekrytoinut keskustelijoita ja ideoinut kysymyksiä. Hänen ansiostaan kulttuurista nuorisotyötä tekevien ammattilaisten tietämys kasvoi ja kulttuurisen nuorisotyön tunnettavuus ja merkitys laajeni.

Katherinella on ollut korvaamattoman suuri vaikutus nuorisoseuralaisuuteen ja siihen, miten se näyttäytyy positiivisena voimavarana. Hän on löytänyt nuorisoseuralaisuuden ytimen, ja se näkyy hänen päivittäisessä toiminnassaan muun muassa yhteisöllisyyden rakentamisena, osallisuuden lisäämisenä sekä periksiantamattomana tekemisen riemuna.

Kansantanssia harrastava ja ohjaava Emma on elvyttänyt lasten kansantanssiharrastuksen Siilinjärvellä

Emman tarina kansantanssin parissa alkoi noin 2-vuotiaana Nuorisoseura nuoren Iisalmen vanhempi-lapsiryhmässä. Siitä asti hän ollut nuorisoseuroissa tanssijana, apuohjaajana ja ohjaajana. Tällä hetkellä hän tanssii iisalmelaisessa kansantanssiryhmä Viirkantissa ja ohjaa Siilinjärven kansantanssijoissa.

Emma on yksin elvyttänyt lasten kansantanssiharrastuksen Siilinjärvellä ja tuonut sitä esille myös SiiliFolk -festivaaleilla. Viime kesänä Emma veti tanssipajoja, esiintyi itse ja ohjasi tanssiryhmää tapahtumassa. Hän on ohjaajana myös vienyt ryhmän Siilinjärveltä lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoihin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Innostus kansantanssin ohjaamiseen on tullut esimerkin kautta. ”Aina apuohjaajan töitä tehdessäni ihailin omaa ohjaajaani Päiviä. Halusin viedä hänen oppejaan eteenpäin sekä kasvaa samanlaiseksi kannustavaksi ja turvalliseksi ohjaajaksi ja aikuiseksi, joka hän minulle on”, Emma kertoo.

Ohjaajana toimimisessa Emmalle mieluisinta on kansantanssin ilon levittäminen ja kehityksen näkeminen lapsissa. Hän haluaa myös näyttää lapsille ja nuorille, miten siistiä kansantanssin harrastaminen on. Emman kehutaan olevan mahtava ohjaaja ja esimerkki lapsille.

”Olemme aloittaneet ihan alusta kehon kannatuksen, tanssitekniikan ja ilmaisun kanssa. On palkitsevaa huomata, kun ne alkavat löytyä – niin minulle, kuin lapsillekin. Esimerkkiä tästä kehityksestä voi nähdä kesäkuussa Pispalan Sottiisin Tanssirallissa Kansuleiden esittämänä!”

Rakkaus tanhuun ja nuorisoseuratoiminnan yhteisöllisyys pitää Emman edelleen mukana toiminnassa. ”Olen saanut uusia elämänmittaisia ystäviä tanssiharrastuksen ja ohjaajuuden myötä”, Emma kertoo.

Katri