Kategoria: Tapahtumat

  • Pispalan Sottiisin vakkailmoittautuminen on auki – ilmoita ryhmä 9.–29.10.

    Pispalan Sottiisin vakkailmoittautuminen on auki – ilmoita ryhmä 9.–29.10.

    Pispalan Sottiisi kutsuu jälleen kansantanssijat ja kansanmusiikin taitajat Tampereelle 10.–14.6.2026. Viisipäiväinen festivaali tuo yhteen satoja esiintyjiä eri puolilta Suomea ja maailmaa. Luvassa on konsertteja, koulutusta, seminaareja, yötansseja, klubi-iltoja ja ennen kaikkea ainutlaatuista yhdessäoloa tanssin merkeissä.

    Ryhmäilmoittautuminen tapahtuman vakkoihin on nyt auki. Avaa lomake ja ilmoita ryhmäsi (tai Maijun vakan tapauksessa parisi) mukaan:

    Mikä vakka on – ja kenelle?

    Vakka on kansantanssi- ja -musiikkiryhmien yhteistyöverkko, joka työstää yhteistä ohjelmaa jo ennen festivaalia ja huipentaa työnsä Pispalan Sottiisissa kesäkuussa 2026. Kaikki osallistujat kuuluvat johonkin vakkaan! Vakat ovat kaikenikäisille ja eri tasoisille: yhteistansseista on tehty versiot, joista jokainen löytää itselleen sopivan.

    Ryhmäilmoittautuminen vakkoihin on avoinna 9.–29.10.2025. Mukaan voi tulla myös tämän jakson jälkeen, mutta vakkojen toiminta käynnistyy pian ilmoittautumisen päätyttyä. Materiaalit yhteistansseihin julkaistaan Tanssinriemu-sivustolla.

    Vakat 2026 lyhyesti

    Miten valitsen vakan?

    Valitkaa vakka sen teeman taikka yhteisharjoituksen paikkakunnan mukaan. Ilmoittautumalla sitoudutte osallistumaan valitun vakan yhteisharjoitukseen. Yhteisesitysten lisäksi vakoista kootaan konserttiohjelmia ja kaupunkiesityksiä, joihin voi osallistua oman ajan ja tavoitteen mukaan.

    Lisätietoa

    Kaikki vakoista – mitä, miksi ja miten: sottiisi.fi/osallistujaksi/kaikki-vakoista/
    Tanhulähettiläät – tutustu vakkasi vetäjiin ja teemoihin: sottiisi.fi/osallistujaksi/tanhulahettilaat/
    Vakkojen yhteistanssit – Tanssinriemu.fi

  • Nuori Kulttuuri Festivaali yhdistää taiteenlajien harrastajat viidessä kaupungissa vuonna 2026

    Nuori Kulttuuri Festivaali yhdistää taiteenlajien harrastajat viidessä kaupungissa vuonna 2026

    Nuori Kulttuuri Festivaali 2026 on monipaikkainen nuorten taidefestivaali, joka tuo yhteen nuoria taideharrastajia viidelle paikkakunnalle. Tapahtumat  järjestetään huhti-toukokuun aikana 2026 Lahdessa, Savonlinnassa, Sodankylässä  Vaasassa ja Vantaalla.

    Jokainen kaupunki järjestää omaan kaupunkiinsa sopivan kokonaisuuden taiteen eri osa-alueilta. Kaupunkien festivaalit toteutetaan 12.4.–24.5. välisenä aikana ja tapahtumasisällöt varmistuvat syksyn aikana.

    ”Luvassa on kirjava kattaus nuorten harrastajataiteilijoiden teoksia monesta eri taiteenlajista. Tulossa on tapahtumia muun muassa animaation, nuorten elokuvien, tanssin, teatterin, sirkuksen ja kuvataiteen ympärille keskustelutilaisuuksia unohtamatta”, Nuori Kulttuurilla kulttuurisen nuorisotyön suunnittelijana toimiva Johanna Hurme kertoo.

    Nuori Kulttuurin strategiakauden viimeisenä vuonna on tarkoitus juurruttaa monipaikkaisen ja verkostomaisen yhteistyön toimintamalleja osaksi kulttuurisen nuorisotyön toimintaa. Tavoitteena on kehittää tuotantoja edelleen vahvemmin suuntaan, joka tuo näkyväksi nuorten taide- ja kulttuuriharrastamisen laajaa kirjoa, tarjota mahdollisuuksia vaikuttaa omaan harrastamiseensa sekä tuoda nuoret harrastajat osaksi taide-, kulttuuri- ja nuorisotyönkentän ammattilaisten verkostoa.

    “Tätä tavoitetta kohti kehitämme nuorten tapahumaverkostoa nuorista toimijoista, jotka ovat olleet mukana toteuttamassa tapahtumiamme”, Johanna paljastaa.

    Ensi vuoden tulee huipentamaan Nuori Kulttuuri LIVE syksyllä 2026, joka läpileikkaa kuluneen vuoden tapahtumia sekä palkitsee kulttuurisessa nuorisotyössä vaikuttaneita toimijoita.

    Nuori Kulttuurin toimintaa hallinoi Suomen Nuorisoseurat.
    www.nuorikulttuuri.fi

  • Teatteri nuorten vaikuttamisen välineenä – Nuori Kulttuuri Talks Jutajaisissa

    Teatteri nuorten vaikuttamisen välineenä – Nuori Kulttuuri Talks Jutajaisissa

    Nuorten järjestämä Nuori Kulttuuri Talks -keskustelutilaisuus järjestetään osana Jutajaisia lauantaina 6.9. klo 15-16. Tilaisuudessa pureudutaan kulttuurin ja taiteen merkitykseen osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäjänä.

    Keskustelutilaisuus pidetään Teatteri Säijen Leimut-ryhmän Matka Metuversumiin -näytelmän yhteydessä, jonka avulla laskeudutaan pohtimaan muun muassa teatteriharrastamisen vaikutuksia nuorten hyvinvointiin. 

    Matka Metuversumiin on humoristinen, vauhdikas ja absurdin ajankohtainen seikkailunäytelmä, jossa Metusta yhdellä sentillä tilattu viallinen banaanikotelo johdattaa veljekset Teron ja Jyrkin mielettömään pelastusoperaatioon. Halpatavaramaailman syövereissä he törmäävät erikoisiin ilmiöihin ja vielä erikoisempiin yrityksiin, joiden tavoitteet ovat joskus hämmentävän pieniä mutta vaikutuksiltaan suuria.

    Jutajaisten Talks-tuotantotiimi koostuu nuorista, jotka ovat suunnitteleet ja koostaneet sisällön keskustelutilaisuuteen. Keskustelua luotsaa Alida Uurtamo ja Topi Tuomikoski, jotka toimivat myös näyttelijöinä Matka Metuversumissa. Panelisteiksi on kutsuttu Miikka Keränen, Elli Myöhänen ja Jimi Pallari.

    Talks järjestetään Saarenkylän Nuorisoseuran talolla ja tilaisuuteen on vapaa pääsy. Keskustelua voi seurata myös etänä Nuorisoseurojen YouTube-kanavalta.

    Kokonaisuus on osa Lapin Nuorisoseurojen Hear Me Out -hanketta, jonka avulla mahdollisestaan nuorille erilaisia vaikuttamisen keinoja ja tutustutetaan heitä niihin.

  • Frigg tähdittämään vuoden 2026 Folklandian ohjelmaa

    Frigg tähdittämään vuoden 2026 Folklandian ohjelmaa

    Suomalaisen kansamusiikin tähtiyhtye Frigg on yksi Folklandian pääesiintyjistä 9.-10.1.2026. 25-vuotisjuhlavuottaan viettävä yhtye on yksi merkittävimmistä ja arvostetuimmista kansanmusiikkiyhtyeistä, joka on valloittanut maailmaa vahvasti pohjoismaiseen pelimannimusiikkiin nojaavalla länsimaisten kansanmusiikkityylien fuusiolla.

    Viulujen, kielisoitinten ja kontrabasson huippuunsa hiottu yhteissoitto ryyditettynä näpirskahtelavalla live-energialla on tehnyt vaikutuksen kuulijoihin ympäri maailmaa. Usein hämmästellään yhtyeen kykyä loikata pohjoismaisesta polskasta ja amerikkalaisen juurimusiikin poljennosta balkan-rytmiin tai kelttivivahteiden kautta jopa taidemusiikillisiin ulottuvuuksiin – ikään kuin lavalla vierailisi samalla keikalla useita eri yhtyeitä.

    Vuosi 2025 merkitsee uuden aikakauden alkua Friggin historiassa. Uuden albumin, kokoonpanon ja kiehtovien yhteistyöprojektien myötä juhlivan yhtyeen musiikillinen matka jatkuu uusilla poluilla. Juhlavuoden kunniaksi yhtye julkaisi uuden albumin, jonka yhteydessä lanseerattiin uusi, kuusihenkinen kokoonpano, joka tuo mukanaan tuoreita näkemyksiä Friggin jo ennestään rikkaaseen musiikilliseen maailmaan.

    Folklandia viettää 30-vuotisjuhlavuottaan – hae esiintyjäksi

    Suomen suurin folkloren talvitapahtuma, kansantanssi- ja kansanmusiikkifestivaali Folklandia viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan. Tiedossa on jälleen jäätävän kuumaa folkia, kun Baltic Princessin lavalle nousevat niin folkin eturivin artistit, kansantanssin huiput kuin maamme kokeneet ruohonjuuritason folk-harrastajatkin.

    Muusikoiden ja -tanssijoiden esiintyjähaku tapahtumaan on auki vielä 31.8. asti. Kaikille siihen mennessä esiintyjiksi ilmoittautuneille ryhmille, joilla on vahvistettu hyttivaraus Ikaalisten Matkatoimistosta, pyritään takaamaan esiintymisaikaa laivalta.

  • Tule esittelemään nuorisoseuranne toimintaa Joen Yöhön!

    Tule esittelemään nuorisoseuranne toimintaa Joen Yöhön!

    Nuorisoseuroille on varattu telttapaikka Joen Yö -tapahtuman Järjestöbulevardille. Tapahtuma järjestetään pe 15.8.2025 klo 15-22 Joensuun keskusta-alueella. 

    Ilmoittakaa Katrille (katri.makisalo@nuorisoseurat.fi), mikäli haluaisitte tulla samalle yhteiselle teltalle esittelemään oman nuorisoseuranne toimintaa tai tapahtumia. Aluetoimisto kustantaa yhteisen telttapaikan.

  • TeatteriTapauksen ohjelmisto julkaistu

    TeatteriTapauksen ohjelmisto julkaistu

    Seinäjoella lauantaina 6.9. järjestettävän TeatteriTapauksen ohjelmisto on julkaistu ja liput esityksiin ovat myynnissä. Päivän aikana nähdään kolme esitystä. Ohjelmistossa ovat mukana Tampereelta Tukkateatterin Best Friends Forever, Vantaalta Tikkurilan Teatterin Rajatorppa sekä Ylihärmän Nuorisoseuran Puuställin häät.

    Tapahtumaan haettiin alkuvuodesta kolmea, maksimissaan 60 minuutin mittaista esitystä. TeatteriTapauksen lähtökohtana on herätellä Suomen teatteritarjontaan koko illan näytelmien rinnalle tunnin esityksen formaatti, jonka avulla myös hakeutuminen kansainvälisille festivaaleille mahdollistuu useammalle. Esitysten lisäksi on tarjolla oheisohjelmaa ja yhteinen teatterin täyteinen illanvietto.

    Tapahtumaan ovat tervetulleet kaikki harrastajateatterin ystävät, esityksellä tai ilman. TeatteriTapaus järjestetään Seinäjoen nuorisokeskuksella ja liput esityksiin myydään netticketissä.

    ”Kansainvälisillä festivaaleilla esitysten kesto on maksimissaan yhden tunnin, eikä Suomessa ole kovin aktiivista lyhytnäytelmäkulttuuria. TeatteriTapaus vastaa siis suoraan tähän tarpeeseen ja antaa näin lyhytnäytelmille oman areenan. Harrastajateatterikesän ollessa remontin takia tauolla, on myös mukavaa palata takaisin Seinäjoelle kymmenen vuoden tauon jälkeen!”, sanoo Harrastajateatteriliiton toiminnanjohtaja Sanna Saarela.

    Tapahtuman järjestävät Suomen Harrastajateatteriliitto ja Suomen Nuorisoseurat yhteistyössä Sivistysliitto Kansalaisfoorumin, Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran sekä Seinäjoen kaupungin ja Etelä-Pohjanmaan liiton kanssa.

    Lisätiedot

    Sanna Saarela, toiminnanjohtaja
    Suomen Harrastajateatteriliitto
    sanna@harrastajateatteri.fi, puh. 050 092 8984

  • Lähes 400 nuorta tanssijaa kokoontuu Kalenoihin 

    Lähes 400 nuorta tanssijaa kokoontuu Kalenoihin 

    Lappeenrannassa 12.–15.6. järjestettävään lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Kalenoihin on ilmoittautunut lähes 400 tanssijaa eri puolilta Suomea. Tapahtuma kokoaa kansantanssiryhmät tanssimaan yhdessä ja viettämään iloista kesäkuista viikonvaihdetta Saimaan rannalle. 

    Kalenoiden keskiössä on yhdessä tekeminen ja kokeminen, joka näkyy parhaiten pääjuhlassa sunnuntaina 15.6. Juhlassa kymmenet eri kansantanssiryhmät tulevat yhteen esittämään tanssinopettajien Susanna Kivisen ja Maiju Laurilan koreografioiman yhteisohjelman. Teemana on tänä vuonna Saimaa ja siellä liikkuvat neljä venekuntaa: Sumuisten vesien retkikunta, Kesäisen auringon kalastelijat, Viileän veden veneilijät ja Järvirosvot. 

    Pääjuhlan lisäksi lapset ja nuoret pääsevät osallistumaan työpajoihin, joissa tutustutaan taiteen eri lajeihin. Tarjolla on niin nukketeatteria, sirkusta, showtanssia kuin tunneilmaisuakin.  

    Kalenat tarjoaa myös yleisölle mahdollisuuden nauttia tapahtuman tunnelmasta. Kaikille avoimet avajaiset järjestetään torstaina 12.6. Satamatorilla, minkä lisäksi perjantai- ja lauantai-iltoina on kansantanssikonsertit Satamatorilla ja Lappeenranta-salilla. Pääjuhla on myös avoin yleisölle. 

    Tapahtuman toteuttamisesta vastaa Saimaan Nuorisoseurat yhteistyössä Suomen Nuorisoseurojen ja Lappeenrannan kaupungin kanssa. 

    Lisätiedot  

    Toiminnanjohtaja Tuija-Liisa Leino  
    Saimaan Nuorisoseurat  
    p. 040 537 2363, tuija-liisa.leino@nuorisoseurat.fi  

  • Kansantanssin voima näkyi Tanssimylly-katselmuksessa 

    Kansantanssin voima näkyi Tanssimylly-katselmuksessa 

    Ennätykselliset 44 kansantanssiryhmää osallistui nuorten ja aikuisten Tanssimylly-katselmukseen. Ryhmiä oli mukana aina Rovaniemeltä Helsinkiin ja Joensuusta Turkuun. Katselmus järjestettiin osana kansantanssifestivaali TRADIa Tampereella 4.-6.4.

    Tanssimyllyn tarkoituksena on aktivoida kansantanssiryhmiä kehittämään harrastustoimintaansa. Lisäksi tavoitteena on tanssi- ja esiintymistaitojen kehittäminen arviointiraadin antaman palautteen pohjalta. Raadeissa olivat tänä vuonna kansanmusiikin ja kansantanssin ammattilaiset Antti Järvelä, Petri Kauppinen, Paula Kettu, Minna-Reetta Kokkaliari, Emilia Lajunen, Katariina Mäki-Välkkilä, Riia Niemelä, Samuli Nordberg, Liina Oksanen, J-P Piirainen, Markku Ryynänen ja Siina Toimela. 

    Katselmuksessa nähtiin laadukasta ja tasokasta kansantanssia. Tanssijoiden lavaläsnäolo oli varmaa ja luonnollista, ja esityksistä välittyi iloa, lämpöä ja rempseyttä. Yleisön näkökulmasta ne olivat levollisia ja miellyttäviä seurata. 

    “Kansantanssi osoitti edelleen voimansa vastapainona nykykulttuurin lyhytkestoisuudelle ja tiktok-hengelle – sen kautta voi luoda tilaa, aikaa ja läsnäoloa”, raati summasi katselmuksen antia. 

    Sarjanimeämiset  

    Tanssimyllyyn osallistuvat ryhmät saivat halutessaan raadilta nimeämisen mestaruussarjaan, valioplussarjaan, valiosarjaan, taitoplussarjaan, taitosarjaan, perusplussarjaan tai perussarjaan neljässä eri ikäsarjassa: 15-20-vuotiaat, yleinen sarja, yli 35-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat. 

    15-20-vuotiaat 

    Karjalan Nuorten Roihu, Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry 
    Musiikin ja tanssin yhteinen riemu välittyi yleisöön!  
    Taitoplussarja 

    Hippa, Nuorisoseura Vilikas 
    Tarkkaa tekniikkaa ja virkeitä vanhuksia! 

    Motoran Säpäkät, Nuorisoseura Motora 
    Nuoren porukan näyttämöllistä rauhaa ja läsnäoloa! 
    Mestaruussarja 

    Railo, Oulunsalon Nuorisoseura 
    Kunnianhimoinen tutkimusmatka laulun ja liikkeen yhdistämiseen. 
    Valiosarja 

    Siepakat Juniorit, Siepakat 
    Teoksessa oli näkyvillä juuret nykykansanmusiikkiin ja elävään perintöön. 
    Valioplussarja 

    Siepat, Siepakat 
    Vahvojen pohkeiden hyppytaiturit 
    Taitoplussarja 

    Yleinen sarja 

    Elokset, Siepakat 
    Teoksessa oltiin harmonisen ryhmälaadun lähteellä 
    Taitosarja 

    Flikat, Taivalkosken Nuorisoseura  
    Juurevaa ja draamallista musiikin ja tanssin tulkintaa.  
    Valiosarja 

    Huurteiset, Lahden Tanhuujat 
    Esityksessä oli hieno tanssin ja soiton riemu ja imu! 
    Valioplussarja 

    Hämmäys, Sottiisi Fun Club 
    Vahvasta pertsasta ponnistaa tyylikäs vapaa! 
    Perussarja 

    Juntu, ISOn Tanhuujat ry 
    Ylitsekuohuvaa akatemiatanhua. Ei se oo niin vakavaa, ei se oo vakavaa ollenkaan.  
    Taitosarja 

    Karppi, Oulunsalon Nuorisoseura 
    Esityksen teema kulki kirkkaana esityksen läpi. 
    Taitosarja 

    Katrilli, Nuorisoseura Katrilli 
    Tyylikäs näyttämöllinen ylöspano.  
    Taitoplussarja 

    Kepposet, Oulunsalon Nuorisoseura 
    Ryhmä on arvokkaalla liikkeen laatujen tutkimisen polulla.  
    Taitoplussarja 

    Kimara, Nuorisoseura Rajan Nuoret 
    Kokonaisvaltaisen eläimellistä energiaa. Kunnia puluille!  
    Valioplussarja 

    Kimurantti, Nuorisoseura Rajan Nuoret 
    Vangitsevat taitavaa nykyarkkaaisuutta.  
    Mestaruussarja 

    Koplaus, Nuoriseseura Vilikas 
    Onnistunutta tarinaa ja tunnelmaa. 

    Kuohu, Klaukkalan Nuorisoseura 
    Määrätietoista ja dynaamista yhteyttä. 
    Taitosarja 

    Mattien ja Maijojen Harha, Matit ja Maijat 
    Anteeksipyytelemätöntä ja monitasoista ilmaisua! 
    Mestaruussarja 

    Motoran Riehakat, Nuorisoseura Motora 
    Karjalaisen iloittelun juhlaa.  

    Motoran Vinhakat, Nuorisoseura Motora 
    Lennokkaita hyppyjä ja ihanaa yleisön haastamista. Karaktääriosaajat! 

    Ottoset, Kaustisen Nuorisoseura 
    Vahva perinteistä ponnistava tanssiteatterillinen ilmaisu! 
    Valiosarja 

    Polokkarit, Oulunsuun Nuorisoseura 
    Me ollaan me. Lämmintä ja vapautunutta Kansantanssia isolla Koolla.  
    Taitoplussarja 

    Pähiät, Oulunsuun Nuorisoseura 
    Viimeistelty ryhmän omaa identiteettiä kattava kokonaisuus. 
    Mestaruussarja 

    Roigu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret 
    Tiellä tasaisuudesta tähtiin.  
    Taitoplussarja 

    Sarastus, Oulaisten Nuorisoseura 
    Kansantanssin moninaisuuden ylistys. 

    Sevoittarii, Aitomäen nuorisoseura ry 
    Paritanssin helppoutta ja ronskia kotiseutuylpeyttä.  
    Perusplussarja 

    Siepakat Edustus, Siepakat 
    Jäntevä ja tasaisen voimakas karjalainen tykki.  
    Valiosarja 

    Vinkkarit, Tampereen Nuorisoseura 
    Aito yhteinen tuntu ja perinnetanssin pehmeys! 
    Taitosarja 

    Yli 35-vuotiaat 

    Hipasu, Nuorisoseura Vilikas 
    Pirullisen eeppistä yhteistoimintaa! 
    Valiosarja 

    Iloset, Siepakat 
    Nuorekkaasti ja tuoreesti kohti tulevaa! 
    Taitosarja 

    K’eiku, Nuorisoseura Rajan Nuoret  
    Vahva me-henki ja varma tekeminen ottaa kaikki mukaan! 
    Taitoplussarja 

    Kansantanssiyhtye PRO, Turun Kansantanssin Ystävät 
    Vahvaa omaleimaista osaamista ja luontevaa läsnäoloa lavalla. Sitoutunut, saumaton ja omistautunut musiikin ja tanssin yhteistyö. Rohkeaa, vakaata ja laajaa tanssiosaamista ja tulkintaa.  

    Karjalan Nuorten Tärsky, Nuorisoseura Karjalan Nuoret  
    Hurmoksellista, vahvaa ja monipuolista liikkeen ilotulitusta! 
    Valioplussarja 

    Kirjavat, Nuorisoseura Rajan Nuoret 
    Vahvaa osaamista ja maagista läsnäoloa! 
    Valioplussarja 

    Motoran Lepposat, Nuorisoseura Motora  
    Piristävän raikas huumorin ja ilmaisun tuulahdus! 
    Taitosarja 

    Motoran Lupsakat, Nuorisoseura Motora  
    Visuaalisesti vahvaa ja lumoavaa tarinankerrontaa! 
    Taitosarja 

    Ritinä, Oulunsalon Nuorisoseura 
    Vaivatonta ilottelua ja askelen keveyttä! 
    Valioplussarja 

    Rutistus, Helsingin Kansantanssin Ystävät 
    Leikkisästi yhdessä rennolla otteella! 
    Taitoplussarja 

    Särmä, Lahden Tanhuujat 
    Heiluvat helmat hurmaavat läsnäololla ja taitavalla tanssilla! 
    Valioplussarja 

    Yli 55-vuotiaat 

    Fossiilit, Siepakat 
    Rauhaa, lempeyttä ja yhdessä tekemisen iloa! 
    Taitosarja 

    Karjalan Nuorten Kärri, Nuorisoseura Karjalan Nuoret 
    Arvokasta juhlintaa pirskahdellen! 
    Valioplussarja 

    Pirttiset, Oulunsuun nuorisoseura 
    Yhdessä jatsaten, toinen toisistaan huolehtien!    

    Riijarit, Lahden Tanhuujat 
    Valloittavaa lämpöä ja vahvaa tanssia lavan täydeltä!   
    Valioplussarja 

    Kunniamaininnat  

    Katrilli, Nuorisoseura Katrilli – Tanssillisesti ja musiikillisesti hieno menuettisovitus. 

    Kimara, Nuorisoseura Rajan Nuoret – Raikas, omaperäinen ja visuaalisesti eheä kokonaisuus. 

    Sarastus, Oulaisten Nuorisoseura – Ylisukupolvinen lähestymistapa tanssiharrastukseen. 

    Siepakat, Julius Sarajärvi – monitaiteellinen osaaja sävellys, sovitus, soitto, tanssi, laulu 

    Mattien ja Maijojen Harha, Matit ja Maijat – Jenna-Riikka Mäkinen, koreografinen ja ohjauksellinen työ 

    Pähiät, Oulunsuun Nuorisoseura, Elena Vuoksiola – Ohjauksellinen taidonnäyttö massan koreografisesta käytöstä 

    Nuorisoseura Motora, Motoran Säpäkät, Rälläkkä-yhtye – Musiikin sovituksesta 

    Karjalan Nuorten Roihu, Nuorisoseura Karjalan Nuoret ry – Tanssijoiden ja bändin yhteistyö 

    Särmä, Lahden Tanhuujat – Intensiivinen ja vangitseva teoksen aloitus 

    Iloset, Siepakat – Riemukas out off the box -välike 

    Hehku, Siepakat – Uutteraa osallistumista ja tukea tanssiryhmien esityksissä kaikissa sarjoissa, erityismaininta vispilän soittajalle! 

    Janeta Österberg, Rutistus, Helsingin Kansantanssin ystävät – Janeta suorastaan loisti lavaläsnäolollaan 

    Hipasun musiikki, Hipasu, Nuorisoseura Vilikas – Muusikoiden roolin onnistunut toteutus 

    Motoran Lepposat, Nuorisoseura Motora – Sauvojen sinfonian rautainen ja vangitseva aloitus ja oivaltava rekvisiitan käyttö 

    Lisätiedot 

    Teija Nikkari, suunnittelija, tanssi ja tanssin tapahtumat 
    teija.nikkari@nuorisoseurat.fi, puh. 044 744 3939 

  • Ilmoittaudu mukaan Ramppikuumeeseen – teatterintäyteinen viikonloppu kutsuu!

    Ilmoittaudu mukaan Ramppikuumeeseen – teatterintäyteinen viikonloppu kutsuu!

    Ramppikuume – valtakunnalliset nuorisoteatteatteripäivät järjestetään jälleen 25.–27.4.2025. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on Mikkeli ja Suomen Nuoriso-opiston kampus. Tapahtumaan voi osallistua myös ilman omaa esitystä, joten nyt on loistava tilaisuus hypätä mukaan teatterin maailmaan matalalla kynnyksellä. 

    Ramppikuumeessa koet viikonlopun verran yhteisöllisyyttä, elämyksiä ja huippuluokan koulutuspajoja, jotka tarjoavat tekemistä ja oppia kaiken tasoisille osallistujille. Pajavalikoimassa on muun muassa kameranäyttelemistä, nukketeatteria, näyttämölle kirjoittamista ja ohjaajantyötä – tutustu koulutuspajoihin tarkemmin täällä: Koulutuspajat – Ramppikuume 

    Osallistujat saavat koko tapahtuman ajaksi majoituksen, ruokailut, koulutuspajat sekä vapaa pääsyn kaikkiin esityksiin. Tule yksin, kaverin kanssa tai koko ryhmän voimin – tärkeintä on innostus teatteriin! 

    Ramppikuumeeseen voit ilmoittautua sekä henkilönä että ryhmänä. Ilmoittautuminen on auki 30.3. asti.

    Henkilöilmoittautumiseen pääset tästä.

    Ryhmäilmoittatumiseen pääset tästä.

    Osallistumispakettien hinnat

  • Nuorisoseuraviikko on täynnä nuorisoseuralaisuuden riemua

    Nuorisoseuraviikko on täynnä nuorisoseuralaisuuden riemua

    Ensi viikolla 17.-23.3.2025 vietettävä Nuorisoseuraviikko kutsuu jokaisen nuorisoseuralaisen juhlistamaan nuorisoseurojen moninaisuutta. Viikon aikana nähdään nuorisoseuralaisuuden riemua, palkintohumua ja yhteisöllistä nuorisoseuratoimintaa, kun eri puolilla Suomea järjestetään tapahtumia ja jaetaan tietoa nuorisoseuroista.

    Tästä artikkelista löydät vinkkejä siihen, miten voit osallistua Nuorisoseuraviikon viettoon. Olit sitten pitkän linjan nuorisoseuralainen tai vasta toimintaan mukaan lähtenyt, olet tervetullut juhlistamaan viikkoa!

    Osallistu Nuorisoseuraviikon tapahtumiin

    Helpoin tapa osallistua Nuorisoseuraviikkoon on lähteä paikallisen seuran tapahtumaan. Viikon aikana nuorisoseurat ympäri Suomen järjestävät tapahtumia, joista löytyy parhaiten tietoa seurojen omista kanavista. Tapahtumia listataan myös Nuorisoseuraviikon sivulle.

    Viikon lopuksi sunnuntaina 23.3. klo 12 alkaen vietetään kaikille avointa Nuorisoseurapäivän juhlaa Asemäentien Nuorisoseuran järjestämänä, jossa on tiedossa esityksiä ja valtakunnallisten tunnustusten julkistaminen. Juhlassa palkitaan Vuoden nuorisoseura, Vuoden nuorisoseuralainen, Vuoden nuori nuorisoseuralainen ja Vuoden vastuullisuusteko. Lisätietoja Nuorisoseurapäivän juhlasta löytyy Asemäentien verkkosivuilta.

    Jaa nuorisoseuralaisuuden iloa somessa

    Nuorisoseuraviikko näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Lähde mukaan iloitsemalla nuorisoseuralaisuudesta, jakamalla muistoja, rikkomalla ennakkoluuloja tai esittelemällä seuranne toimintaa – tapoja on monia!

    Nuorisoseuraviikon materiaalipankista löydät kaikille avoimia valmiita somemateriaaleja, joita voi vapaasti hyödyntää viikon aikana. Materiaaleista löytyy:

    • Valmiita sometekstejä. 
    • Valmiita somekuvia.
    • Somekuvapohjan, johon voi lisätä oman kuvan Canvassa.

    Muista somettaessa hashtagit: #nuorisoseurat #nuorisoseuraviikko. Merkitse myös @nuorisoseurat postauksiin, niin jaamme niitä eteenpäin.